Honduras on yksi Latinalaisen Amerikan köyhimpiä valtioita. Vuoden 2009 vallankaappauksessa presidenttiä ja hallitusta syrjäytettiin voimakeinoin ja toinen maan suurista puolueista otti vallan. Vaikka poliittinen tilanne on rauhoittunut, yhteiskunta on yhä epävakaa.
Ihmisoikeustilanne on heikentynyt konfliktinjälkeisessä Hondurasissa ja kehitystä hidastaa muun muassa yhteiskuntaan syvästi juurtunut korruptio. Toinen suuri ongelma on järjestäytynyt rikollisuus - jengit sekä huumekartellit - joiden valta on levinnyt laajasti yhteiskunnan eri tasoille, kuten oikeuslaitoksiin ja yritysmaailmaan.
Hondurasissa on maailman korkeimpia henkirikoslukuja asukasta kohti. Joka päivä kaksikymmentä ihmistä menettää henkensä väkivallan seurauksena. Nämä luvut ovat viimeisen viiden vuoden aikana tuplatunteet. Usein nuoria syytetään näistä ongelmista, vaikka he itse ovat rikollisuuden ja väkivallan suurimpia uhreja.
Hondurasin väestöstä lähes puolet on alle 29-vuotiaita. (3,75 miljoonaa 8 miljoonasta on alle 29-vuotiaita.) Yhteiskunnassa laajasti levinnyt työttömyys ja opiskelumahdollisuuksien puute heikentävät huomattavasti nuorten mahdollisuuksia vaikuttamaan omaan tulevaisuuteen.
Noin 900 000 nuorta on kokonaan ilman koulutusta tai työpaikkaa. Heistä suurin osa asuu maaseudulla.
1,2 miljoonaa nuorta ei ole saanut laadukasta peruskoulutusta, koulutussektorin suurien haasteiden vuoksi. Viime vuosina opettajat ovat lakkoilleet maksamattomia palkkoja vastaan ja opetusta on ollut alle sata päivää vuodessa.
Köyhyyden takia monet nuoret joutuvat keskeyttämään koulunkäynnin ja etsimään töitä. Kun muita työpaikkoja ei ole tarjoilla, he joutuvat hankkimaan toimeentulonsa rankoissa olosuhteissa tehtaissa, rakennusalalla, kaivoksissa sekä kahviviljelmissä.
Mahdollisuuksien puute ajaa monet vaarallisiin työtehtäviin huumekartelleiden pariin. He työllistyvät huumekaupassa myyjinä omissa yhteisöissä tai huumeiden salakuljettajina valtion rajojen yli kohti Yhdysvaltoja. Työ on hyvin vaarallista ja sen lopettaminen omasta tahdostaan on miltei mahdotonta. Kartellit uhkaavat väkivallalla kaikkia jota haluavat pois sen piiristä.
Maaseudulla nuorten mahdollisuudet opiskeluun ja toimeentuloon ovat hyvin rajalliset. Haave paremmasta elämästä motivoi heitä muuttamaan suurkaupunkeihin ja ulkomaille. Mutta todellisuus harvoin vastaa tätä unelmaa.
Elämä suurkaupungeissa on rankaa ja turvatonta. Työmahdollisuudet ovat rajalliset ja nuoret työllistyvät tehtaissa, rakennusalalla tai tekevät pienmyyntiä kadun varsilla.
Joka päivä 50-60 hondurasilaista nuorta lähtee laittomasti ulkomaille "amerikkalaisen unelman" perään . He tavoittelevat Yhdysvaltoihin pääsyä vaarallisia reittejä pitkin, Guatemalan ja Meksikon kautta. Suurin osa heistä ei koskaan pääse perille ja joutuvat suuriin vaikeuksiin matkan varrella.
Katso lyhytdokumentti Hondurasin nuorista.
Lue tositarina: "Poliitikot puhuvat, me johtajat teemme"