Heritier Nkuba taisteli sissiarmeijassa 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi. Armeijan liittyminen oli hänen oma päätöksensä.

Entinen lapsisotilas kertoo: ”Sota on sellaista, mikä on minun ja sinun välissä”

Kongolainen Heritier Nkuba oli sissitaistelija kolme vuotta. Nyt hän ottaisi tuntemattoman nuoren mieluummin luokseen asumaan kuin sallisi tämän liittyä armeijaan.

Teksti: Satu Helin
Kuvat: Ville Asikainen

Entinen sissitaistelija, nykyinen rakennusmies Heritier Nkuba istuu puolivalmiin tien penkereelle Itä-Kongossa ja pyyhkii hikeä. Tien leventäminen käsin 25 asteen helteessä on kovaa urheilua.

Nkuba sanoo olevansa kiitollinen joka minuutista.

”Jos en olisi saanut oppia ammattia, olisin luultavasti jo kuollut.”

Nkuba liittyi yhteen Kongon demokraattisen tasavallan sissiryhmistä 12-vuotiaana. Jos hän olisi yhä sotilas, hän olisi asunut Kongon viidakoissa jo 13 vuotta. Harva selviää hengissä niin kauan.

Taukopaikalta avautuu uskomattoman kaunis näköala alas Masisin laaksoon. Ollaan Pohjois-Kivun maakunnassa lähellä Ruandan rajaa. Ympäröivillä kukkuloilla piileskelee tälläkin hetkellä seitsemän eri sissiryhmää.

12-vuotias päätti ryhtyä sotilaaksi

Nkuba muistaa lapsuudestaan vain vähän. Jäljellä on vain välähdyksiä koulunkäynnistä ja siitä, kuinka se piti rahan puutteen vuoksi lopettaa. Päällimmäiseksi mielikuvaksi on jäänyt nälkä, puute ja toivottomuus.

”Pelkkä kärsimys. Sitä muistan tunteneeni. Tarkimmin muistan sen, kun päätin liittyä sisseihin.”

Ruokaa ei ollut riittävästi, eikä Nkuballa ollut kunnollisia vaatteita tai kenkiä.

”Ajattelin, että sotilaana voisin saada tarpeeksi rahaa päästäkseni kouluun. Se oli ainoa toivoni.”

”Kukaan ei houkutellut minua armeijaan, ei mainostanut eikä uhkaillut. Päätös tapahtui pelkästään täällä”, hän sanoo ja osoittaa ohimoaan.

Nyt Nkuba vahvistaa työkseen hiekkatietä lähellä Kasheberen kylää. ”Olen hyvin onnekas. Nyt saan työstäni sekä rahaa että mainetta. Ihmiset huomaavat hyvän työni ja kiittävät minua siitä”, Nkuba sanoo. Työmaan johtaja Gabriel Libanda-Mosange pitää Nkubaa yhtenä parhaista työntekijöistään.

Nyt Nkuba vahvistaa työkseen hiekkatietä lähellä Kasheberen kylää. ”Olen hyvin onnekas. Nyt saan työstäni sekä rahaa että mainetta. Ihmiset huomaavat hyvän työni ja kiittävät minua siitä”, Nkuba sanoo. Työmaan johtaja Gabriel Libanda-Mosange pitää Nkubaa yhtenä parhaista työntekijöistään.

Kolme kysymystä

Nkuba ei kertonut vanhemmilleen tai sisaruksilleen aikeistaan liittyä sisseihin. Eräänä yönä vuonna 2002 hän livahti yöhön ja katosi. Samaan aikaan Suomessa totuteltiin euroon ja juhlittiin Samppa Lajusen kolminkertaista olympiakultaa.

”Kävelin ja kävelin pimeässä. Tiesin, että jos kulkisin tarpeeksi pitkälle kukkuloille ja metsiin, törmäisin lopulta sisseihin.”

Niin kävi. 12-vuotiaan Nkuban työhaastattelu käsitti kolme kysymystä: ”Kuka olet? Aiotko onnistua sotilaana? Aiotko karata?” Nkuban vastaukset olivat Heritier Nkuba, kyllä ja en.

Sen jälkeen hänestä tuli sotilas.

”Ensimmäisinä viikkoina ajattelin vain koulunkäyntiä. Se oli motivaattorini. Mutta ajan kuluessa se jäi yhä enemmän taka-alalle.”

Luodit valuivat kuin vesi

Nkuban sissiryhmä oli Mai Mai -liikkeeseen kuuluva APCLS. Sillä, miksi ryhmä taisteli ja ketä vastaan, ei ollut Heritierille merkitystä. Hän lähti etsimään juuri Mai Mai -sissejä, koska tiesi, että heitä oli lähellä, ja että he eivät kysyisi ikää. Mutta oli myös kolmas syy.

”Tiesin, että he osasivat käyttää noituutta. He pystyivät panemaan lapsitaistelijat etulinjaan, koska he saattoivat loitsia meidät niin, että luodit eivät menneet meistä läpi vaan valuivat vain pois kuin vesi.”

Tästä ”taikuudesta” tulee myös Mai Mai -liikkeen suahilinkielinen nimi. Suomeksi se tarkoittaa ”vettä vettä”.

Taika tehtiin tekemällä veitsellä viilto päälakeen.

Nkuban ryhtyminen sotilaaksi olisi ollut mahdollista estää. Hän ei koskaan halunnut taistelijaksi tai sotilaaksi. Hän halusi kouluun.

”Olin aina luokkani paras tai toiseksi paras. Jos minulle olisi annettu edes pieni mahdollisuus jatkaa opiskeluja, olisin jäänyt kotiin. Tai jos olisi ollut jokin toivo, että voin ansaita rahaa tulevaisuudessa.”

Armeija-ajan alku oli lapselle vaikeaa, mutta Nkuba oli päättäväinen.

”Sain ensin Kalashnikov-kiväärin, mutta se oli minulle hyvin painava. Pyysin, että voisin saada jotain erilaista. Silloin minulle annettiin keihäs, ja sitä jaksoin kantaa. Kun kasvoin, aloin kantaa kivääriä.”

Heritier Nkuba meni kolme ja puoli vuotta sitten naimisiin Neema Mihiyon kanssa. Tämä odottaa pariskunnan toista lasta. ”Tunsin Heritierin jo silloin, kun hänellä oli vielä sotilaan mieli. Hän kulki likaisena eikä kunnioittanut ketään. Jos olisin silloin mennyt naimisiin hänen kanssaan, olisin koko ajan pelännyt hänen henkensä edestä. Nyt voin olla hänestä ylpeä”, Neema sanoo.

Heritier Nkuba meni kolme ja puoli vuotta sitten naimisiin Neema Mihiyon kanssa. Tämä odottaa pariskunnan toista lasta. ”Tunsin Heritierin jo silloin, kun hänellä oli vielä sotilaan mieli. Hän kulki likaisena eikä kunnioittanut ketään. Jos olisin silloin mennyt naimisiin hänen kanssaan, olisin koko ajan pelännyt hänen henkensä edestä. Nyt voin olla hänestä ylpeä”, Neema sanoo.

Tärkeintä totella aina ja heti

Nkuballa ei ollut armeijassa mitään tiettyä tehtävää. Kuka tahansa ylempiarvoinen saattoi käskeä mitä tahansa, milloin tahansa: taisteluun, ruuanlaittoon tai siivoukseen. Tärkeintä oli totella aina ja heti.

Ensin unohtui koulu, sitten koko muu elämä armeijan ulkopuolella. Elämä oli sotaa, Eritier sanoo.

Miten kuvailisit sotaa sellaiselle, joka ei ole kokenut sitä itse?

”Sota on sellaista, joka on minun ja sinun välissä. Että tulen kotiisi keihään kanssa. Ja sinä näet, että tulen ja otat viidakkoveitsen. Sitten me alamme taistella.”

”Kun jatkat taistelua, saatat huomata, että olet menettänyt läheisen. Ja vastapuolesi on saattanut kokea aivan saman.”

Miten pärjätä yksin?

Vuonna 2005 Nkuba, 15, oli sotinut kolme vuotta. Eräänä päivänä Save the Children -järjestö tuli sissileiriin.

”Joku tuli sanomaan, että meidän ei tarvitse olla täällä enää. Ensimmäinen ajatus oli pettymys. Halusin jäädä. Mutta sitten laskin aseen maahan ja kävelin pois.”

Paluu yhteisöön ei onnistunut heti. Nkuba palasi lapsisotilaille tarkoitetun toipumiskeskuksen kautta kotikyläänsä. Siellä järjestettiin seremonia, jossa kerrottiin, että lapset olivat palanneet sodasta ja että he eivät enää halunneet taistella.

Nkuba yritti tehdä pikkubisnestä kuten korjata mopoja, mutta ihmiset eivät olleet innokkaita tarjoamaan hänelle töitä. Lopulta hän päätti lähteä kaivoksiin. Niihin otettiin kenet tahansa, joka oli riittävän vahva.

”Eräänä päivänä, kun tein kaivostöitä yksin, kimppuuni käytiin. Sissiryhmä sieppasi minut. He tiesivät, että olin aiemmin ollut taistelija. He halusivat minut joukkoonsa.”

Enää aseet eivät onnistuneet viettelemään Nkubaa.

”Kahden kuukauden jälkeen minut lähetettiin ryhmän mukana toiseen leiriin. Sotilaat eivät uskoneet, että pakenisin, joten he eivät vahtineet minua niin tarkasti. Lähdin salaa keskeltä heidän joukkoaan ja onnistuin pääsemään karkuun. Menin takaisin toipumiskeskukseen.”

”Minä olin jo siviilissä kehittänyt itselleni uuden ideologian. Sellaisen, että halusin olla osa oikeaa maailmaa, en armeijaa.”

Nkuban työhön kuuluu kivenmurikoiden louhiminen tietä varten. Tietyömaan lähellä on louhos, jossa hän rikkoo kalliota rautakangen ja hakun avulla. ”Haaveeni on, että tulevaisuudessa voisin perustaa oman tiilinpolttamon tänne Masisiin. Täällä ei ole nyt yhtäkään”, Nkuba sanoo.

Nkuban työhön kuuluu kivenmurikoiden louhiminen tietä varten. Tietyömaan lähellä on louhos, jossa hän rikkoo kalliota rautakangen ja hakun avulla. ”Haaveeni on, että tulevaisuudessa voisin perustaa oman tiilinpolttamon tänne Masisiin. Täällä ei ole nyt yhtäkään”, Nkuba sanoo.

Älä koskaan ryhdy taistelijaksi

Sitten onni viimein kääntyi. Vuonna 2011 Nkuba pääsi opiskelemaan Kirkon Ulkomaanavun ylläpitämään ETN-koulutuskeskukseen. Se on entisille lapsisotilaille tarkoitettu ammattikoulu. Runsaan vuoden opiskelun jälkeen suoritetaan työharjoittelu ja saadaan ammattitutkinto.
Nkuba ryhtyi opiskelemaan muurarin ja puusepän ammattia. Tavoite oli pystyä viimein hankkimaan elanto.

”Suuri harha on, että armeijassa saisi rahaa. Me emme saaneet mitään. Myös upseerit tarvitsivat rahaa, ja jos jotain oli, he ottivat sen. Ruuastakin sai olla tyytyväinen.”

ETN-keskukselta Nkuba sai ammatin ja arvostetun ammattitaidon.

”Jos voisin nyt valita uudelleen, en liittyisi sisseihin. Tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos joku nuori kertoisi haluavansa liittyä, vastustaisin sitä. Voisin kertoa hänelle, että se on täysin hukkaan heitettyä aikaa. Se on pelkkää kärsimystä, johon ei kannata ryhtyä rahan vuoksi eikä muutenkaan. Voisin vaikka auttaa häntä rahallisesti tai ottaa luokseni asumaan, jos voisin siten estää häntä menemästä.”

”Olen hyvin onnekas”

Nkuba panee kiven toisensa perään tarkasti paikalleen. Vauhti on rivakka ja pysyy tunnista toiseen samana. Eroosion kovertama tie tukevoituu ja levenee.

”Olen hyvin onnekas. Nyt saan työstäni sekä rahaa että mainetta. Ihmiset huomaavat hyvän työni ja kiittävät minua siitä. Silloin minusta tuntuu hyvältä. Ilman ETN-keskusta mikään tästä ei olisi ollut mahdollista.”

”Katso minua, olen ammattilainen: osaan rakentaa, korjata, muurata, mitä vain. Minä jopa opetan muita ihmisiä rakentajiksi ja muurareiksi. Minua arvostetaan ja minut tunnetaan. Pystyn hankkimaan vaimolleni ja pienelle pojalleni vaatteita, ruokaa ja katon päälle. Olen ylpeä itsestäni ja siitä mitä teen”, Nkuba sanoo.

Nkuba lähtee kävelemään ilta-auringossa kohti kotia. Mennessään hän nostaa molemmat käsivartensa tuuletukseen.

”Katsokaa, olen kunnossa”, hän huikkaa.

Nkuban kolmevuotias poika aloittaa koulun parin vuoden päästä. ”Toivoisin, että hänestä tulee kuuluisa ja menestyvä.  Tärkeintä on, että hänellä on mahdollisuus opiskella, päästä yliopistoon ja valmistua ilman ongelmia”, Nkuba sanoo.

Nkuban kolmevuotias poika aloittaa koulun parin vuoden päästä. ”Toivoisin, että hänestä tulee kuuluisa ja menestyvä. Tärkeintä on, että hänellä on mahdollisuus opiskella, päästä yliopistoon ja valmistua ilman ongelmia”, Nkuba sanoo.

Katso video Heritier Nkubasta.

Jaa sivu ja osoita tukesi nuorten väkivaltaisen radikalisaation ehkäisemiseksi.