Entinen lapsisotilas Madelene Kabukeke muistaa hyvin, kun tappoi ensimmäisen kerran yllättäen alkaneessa tulitaistelussa Kasheberesssä. ”Lopulta joku korkea-arvoinen tuli käskemään, että lopettakaa ampuminen. Sotilaat eivät olleetkaan vihollisjoukkoa, vaan liittolaisia. Mutta siinä vaiheessa taistelua oli kestänyt jo kaksi päivää.”

Entinen sissi kokoaisi aseen yhä silmät kiinni

”Tuntuu kuin maailma katoaisi. Seison kuin ympärillä ei olisi ketään. En kuule linnunlaulua. Maailma on tyhjä, ja minä olen sen keskipiste. Siinä tilanteessa ampuisin vaikka oman isäni. Sinäkin ampuisit.”

Teksti: Satu Helin
Kuvat: Ville Asikainen

Madelene Kabukeke, 24, kauhoo muutaman sata grammaa durraa ostoksia tekevän miehen pussiin. On tiistai, markkinapäivä Masisin pikkukaupungissa Itä-Kongossa. Kabukeke istuu värikkäästi pukeutuneiden naisten keskellä tien reunassa. Hän on levittänyt pientareelle liinan, jolla on rivissä kolmessa astiassa maissia, durraa sekä niistä tehtyä sekoitusta.

Kabukeke panee kankaat astioidensa päälle ja pyytää vieressään istuvaa naista vahtimaan niitä. Hän lähtee näyttämään tietä kotiinsa, korkealle Masisin keskustasta kohoaville kukkuloille. Sodasta on puhuttava ilman yleisöä.

Noin 15 neliömetrin kokoinen pikkutalo on tukevampi kuin naapureiden peltiviritelmät: oikeat seinät ja lattia sekä tukeva keittiönpöytä. Talo on Kabukeken isän, ja täällä asuu 16 ihmistä. Mutta nyt paikalla ei ole muita.

”Muistan, kun tapoin ihmisen ensimmäisen kerran. Se oli sunnuntai. Olimme sissiryhmäni kanssa tulossa Kasheberestä [kylä noin 30 kilometrin päässä Masisista]. Siellä oli sotilaita, jotka alkoivat ampua meitä. He luulivat, että olimme jäljittämässä heitä. Syntyi iso taistelu. Minulla oli ase mukana niin kuin aina. Olin melkein etulinjassa. Katsoin tähtäimen läpi, valitsin maalin, ammuin. Lähdin kävelemään ampumalinjaani pitkin ja törmäsin kuolleeseen mieheen. Tiesin, että olin tappanut hänet. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin ruumiin.”

Sinä sunnuntaina Kabukeke oli 14-vuotias. Hän oli liittynyt Mai mai -nimiseen sissiryhmään paria viikkoa aiemmin.

Kongos sissiryhmät eivät erottele mies- ja naissotilaita. Kaikki tekevät samoja töitä,

Kongos sissiryhmät eivät erottele mies- ja naissotilaita. Kaikki tekevät samoja töitä,

”Ei ole vaikeaa tappaa”

Kabukeken perheen päähuoneen seinällä on uskonnollisten kuvien seassa yksi värijuliste, joka esittelee eri asetyyppejä. Kabukeke osoittaa kuvaa taittoperäisestä kalasnikovista.

”Tämä oli minun aseeni. Aluksi sen kasaaminen ja kuljettaminen oli vaikeaa, koska se oli aika painava. Mutta nopeasti siitä tuli hyvin helppoa. Jos tässä olisi ase, osaisin yhä koota sen silmät kiinni. Voisin näyttää teille”, Kabukeke sanoo, ja hänen silmänsä kirkastuvat.

Näin puhuu kahden taaperoikäisen lapsen äiti, kirkossa laulava, kylällä pidetty durranmyyjä.

”Ei ole vaikeaa tappaa. Kun makaat yksin maassa ja näet tähtäimen läpi, että toisella puolen joku tähtää sinua, etsit ammuksen ja lataat. Jos toinen ampuu ensin, hän tappaa sinut. Haluan ehtiä ensin.”

Koulu loppui alaluokille

Madelene Kabukeke syntyi vuonna 1990 pienessä Nbogon kylässä Masisin pohjoispuolella. Varhaislapsuudestaan hän muistaa köyhyyden ja sen, että kymmenlapsinen perhe oli koko ajan liikkeessä. Ruandan kansanmurha toi seudulle pakenevan ihmismassan, jota seurasivat sissiryhmät ja sisällissota.

”Sain käydä alakoulun, mutta sen jälkeen isällä ei enää ollut rahaa koulumaksuihin.”

Kabukeke oli innokas oppilas, joka sai hyviä numeroita. Koulun loppuminen oli musertavaa.

Kabukeken parhaalla ystävällä oli ratkaisu.

”Hän halusi liittyä Mai mai -sisseihin. Hän sanoi, että sissien luona olisi koulu, jossa voisi opiskella niin paljon kuin haluaisi. Hän houkutteli minua, kunnes suostuin. ”

Kabukeke ei kertonut yhdellekään perheenjäsenelle päätöksestään. Eräänä yönä hän ja ystävä karkasivat. ”Kävelimme metsään pimeydessä. Kun pääsimme perille, näin heti, ettei sisseillä ollut kouluja, vain univormuja.”

Ensimmäisenä päivänä ei kysytty ikää, eikä paljon muutakaan. 14-vuotiaalle Kabukekelle annettiin univormu ja ase.

”He näyttivät, miten ase kootaan ja miten sillä ammutaan. ”

Kabukeken vanhemmat saivat selville tyttärensä olinpaikan, seurasivat häntä ja vaativat häntä lähtemään takaisin.

”En halunnut. Tiesin, että siellä ei odottanut mikään; ei koulu, ei mikään.”

Pelkästään Masisin alueella Pohjois-Kivussa toimii seitsemän sissiryhmää. Ryhmät piilottelevat kukkuloiden metsissä ja ovat erikoistuneita maa- ja karjavarkauksiin.

Pelkästään Masisin alueella Pohjois-Kivussa toimii seitsemän sissiryhmää. Ryhmät piilottelevat kukkuloiden metsissä ja ovat erikoistuneita maa- ja karjavarkauksiin.

Neljä rohkeaa naista

Sissit eivät erottele mies- ja naissotilaita. Kaikki tekevät samoja töitä, asuvat samoissa paikoissa, ja kaikkia kohdellaan samalla tavoin. Tärkeintä on totella käskyjä.

Lapsisotilaat komennettiin usein etulinjaan, myös Kabukeke. Hän kertoo olleensa ”hyvä sotilas”.

”Meitä oli neljä vahvaa ja rohkeaa naista. Teimme kaiken yhdessä ja olimme taisteluissa rinnakkain. Mutta vain minä selviydyin.”

Kabukeken sissiryhmään houkutellut ystävä kuoli sairauteen leirissä. Kaksi muuta kuoli taisteluissa Apcls -ryhmää vastaan. Kaikki olivat alle 20-vuotiaita.

Vaikea paluu

Kun Kabukekelta kysyy viidakon sissiarjesta, saa vain vähän suoria vastauksia.

”Se oli kolme vuotta todellista sotaa. Taistelin koko ajan. Joka päivä joku saattoi tulla ja sanoa, että nuo ihmiset aiheuttavat ongelmia. Ota ase ja mene etulinjaan.”

Kabukeken pelasti Save the Children -järjestö vuonna 2007. Hän kertoo, kuinka järjestön työntekijät tulivat leiriin ja kysyivät taistelijoiden ikää. ”Saimme paperin, jossa sanottiin, että meidän ei tarvinnut olla siellä. Meidät kerättiin ja vietiin toipumiskeskukseen.”

Kabukeke oli ensin innoissaan: viimein pääsisi opiskelemaan. Sitten heräsi epäilys, kuka hän olisi ilman asetta.

”Armeija on maailma, jossa minulla oli valtaa, jota monella ei ole. Saatoin sanoa virkamiehille tai poliisille asioita, joita muut eivät voineet. Siitä luopuminen oli siviiliin paluussa ehkä vaikeinta.”

17-vuotias Kabukeke palasi vastaanottokeskuksen kautta kouluun. Alakoulun aikaista kilttiä ja tunnollista oppilasta ei kuitenkaan enää ollut.

”Oli vaikeaa totella. Löin jopa opettajaani. Lopulta päätin lähteä.”

”Pääni oli kokonaan täynnä. Meni vuosi ennen kuin olo parani.”

Naapurit kuulivat huhuja hänen menneisyydestään. Pari kertaa kävi niin, että kun Kabukeke oli käymässä toisen heimon alueella, hänet otettiin kiinni ja vangittiin. Kylänvanhimman piti käydä puhumassa hänet vapaaksi.

Enää sellaiseen ei ole tarvetta. Kun Kabukeke liikkuu Masisin keskustassa, ihmiset hymyilevät ja tervehtivät.

Madelene Kabukeke käy Masisin markkinoilla töissä joka tiistai ja perjantai.” Välillä työ on raskasta, mutta tämä on silti parasta elämää. Olen itse vastuussa itsestäni. Armeija ei ollut oikeaa elämää”, hän sanoo.

Madelene Kabukeke käy Masisin markkinoilla töissä joka tiistai ja perjantai.” Välillä työ on raskasta, mutta tämä on silti parasta elämää. Olen itse vastuussa itsestäni. Armeija ei ollut oikeaa elämää”, hän sanoo.

”Ilman ammattia en olisi tässä”

Kabukeke työskentelee markkinoilla tiistaisin ja perjantaisin. Kun hän ei ole hankkimassa itselleen myytävää, hän tekee ompelutöitä.

Ompelutaidon, kirjanpidon ja laskemisen hän oppi Kirkon Ulkomaanavun ylläpitämässä, entisille lapsisotilaille tarkoitetussa ETN-koulutuskeskuksessa, josta valmistui 2012.

”Jos en olisi päässyt sinne, en olisi nyt tässä. Minulla ei olisi rahaa eikä mahdollisuutta elättää perhettäni. Olisin varmaan jo palannut armeijaan.”

Joinakin päivinä, nykyään onneksi yhä harvemmin, sota käynnistyy uudestaan Kabukeken sisällä.

”Joskus käy niin, että en kuule mitään enkä ymmärrä, mitä ympärilläni tapahtuu. Silloin olen takaisin taistelukentällä. Sitä tapahtuu, kun joku loukkaa minua.”

Pahin kerta oli kaksi vuotta sitten. Heimojen väliset väkivaltaisuudet yltyivät ja bandiittijoukko raiskasi useita naisia Kabukeken kodin lähellä, ja hän näki uhreja.

”Silloin päätin mennä takaisin.”

Lähditkö todella vielä taistelemaan?

Kabukeke katsoo silmiin.

”Olin siitä elämästä jo irti. En mennyt takaisin. Mutta mielessäni olin silloin siellä.”

Juttu on julkaistu alun perin Hämeen Sanomissa, Ilkassa, Lapin Kansassa, Pohjalaisessa, Satakunnan Kansassa ja Turun Sanomissa.

Kirkon Ulkomaanapu rahoittaa kahta ETN-koulutuskeskusta epävakaan Pohjois-Kivun alueella Kongon demokraattisessa tasavallassa. Yhteensä niissä opiskelee vuosittain noin 385 nuorta, joista suurin osa on entisiä taistelijoita. Vuonna 2014 noin 40 prosenttia keskuksen opiskelijoita oli naisia. Tavoite on lisätä naisten määrää edelleen vuoden 2015 aikana.

 

 

Jaa sivu ja osoita tukesi nuorten väkivaltaisen radikalisaation ehkäisemiseksi.